maanantai 27. joulukuuta 2010

Kokemuksia eri kännivariaatioista

Aikaisemmissa kirjoituksissa on otettu väkevästi kantaa alkoholin positiivisiin vaikutuksiin. Tässä kirjoituksessa keskityn kuvailemaan muutamia kännin eri ilmenemismuotoja. Kaikki variaatiot eivät näin analysoituna näyttäydy täysin positiivisessa valossa, mutta toisaalta nämä ovat otoksia oikeasta elämästä raadollisimmillaan.

1. Nopea nousu ja äkkiä kotiin -känni: Tämän kännityypin onnistumisessa on tärkeää, että edellisestä otosta on kulunut jo aikaa sekä odotukset illalle ovat korkealla. Parhaassa tapauksessa myös päivän ruokailu on jäänyt väliin.  Känni luodaan ryntäämällä into piukkana baaritiskille ja ostamalla brikka  täyteen juotavaa. Koska kiire ja into estävät kaikenlaisen sosiaalisen kanssakäymisen, juomatahtikin on kiivas. Noin brikan puolessa välissä syntyy ensimmäisen kerran tarve kommunikoida ympäristön kanssa. Tällöin puhe kuitenkin jo sammaltaa ja silmäluomet alkavat roikkua.  Asia pyritään ratkaisemaan juomalla kiivaassa tahdissa brikka tyhjäksi. Känni on onnistunut, mikäli lähdet baarista kontaten ja toteat, ettet puhunut sanaakaan kenenkään kanssa koko iltana.

2. Flirttikänni: Kännin edellytyksenä on minimissään 1 promillen alkoholimäärä veressä ja lähiympäristöstä on tietenkin löydettävä minimikriteerit täyttävä flirtin kohde.  Ennen varsinaisen suorituksen alkua käydään naistenhuoneessa lisäämässä tarvittava pakkelikerros itseluottamuksen rakennusaineeksi. Kun perusedellytykset ovat kunnossa, voidaan rentouttaa naaman lihakset ja aloittaa operaatio. Tämä on tilanne, jossa naamasta löytyy ihan uusia lihaksia, joiden olemassaolosta ei arkipäivänä ole tietoakaan. Känni on onnistunut, mikäli poskilihakset ovat seuraavana aamuna krampissa.

3. En oo köyhä -känni: Tämä känni esiintyy tyypillisesti juuri ennen palkkapäivää, jolloin rahat ovat suurinpiirtein loppu.  Jo baaritiskille astuessa hoet mielessäsi, että nyt otetaan vaan pari, että rahat riittävät ruokaan.  Jossain vaiheessa et olekaan enää köyhä, vaan tilaat jo kavereillekin kierroksen. Känni on onnistunut, mikäli olet ylittänyt tilisi saldon.

4. Räkä poskella -känni: Känniä edeltää yleensä muutamia päiviä kestänyt alakulo, jonka syitä lähdetään purkamaan baariin hyvän ystävän kanssa. Kännin alkuvaiheessa ongelmaa analysoidaan ratkaisukeskeisesti eri kanteilta. Kuten naisilla usein,  järki kuitenkin lopulta pettää ja ilta päättyy itku-räkä -showhun. Känni on onnistunut, mikäli silmäsi ovat turvonneet seuraavana aamuna umpeen.

Alkoholin positiivisista vaikutuksista haluaisin vielä todeta, että uskon juomisen diureettisten vaikutusten estävän jatkossa munuaiskivieni synnyn. Pyytäisinkin nyt toista arvon "Mitä Vittua" -kirjoittajaa avaamaan omia kokemuksiaan aiheesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti