Kansallista itsetuntoa metsästämässä

Sunnuntaina raivattiin Barcelonasta Passeig de Gracia kadulta Francon aikainen muistomerkki. Patsas itse ei ollut mikään Francon näköispatsas, vaan nainen, jolla oli kädessään laakerikimppu ja pieni voitonjumala. Kyseiset symbolit kuvastivat Francon ajan fasismia, kuten sirppi ja vasara kommunismin terroria. Francon aikaan eläneet ihmiset olivat iloinneet viimeisen julkisen Francon ajan muistomerkin poistumisesta Kataloniasta.

Patsaiden pystyttäminen ja varsinkin niiden poistaminen aiheuttavat suuria tunteita. Itä-Euroopasta ei enää löydy Leninin patsaita ja Irakista Saddamin patsaat kaatuivat liittoutuneitten tankkien hyökkäyslinjan mukana. Vallankumouksen/-kaappamisen pakollinen kuriositeetti on vanhan vallan ulkoisten tunnisteitten tuhoaminen. Itsetunnoltaan vahvat kansat häpeävät menneisyyttään, tuhoavat vanhan vallan symbolit ja häntä heiluen tervehtivät uusia isäntiä. Olisi toivottavaa, että patsaan kaatamisen yhteydessä tuhottaisiin myös jalustat.

On helppoa vastustaa kaikkia uusia patsaita turhana hömpötyksenä tai henkilöpalvontana. Mutta todellisuudessa ne kuvaavat oman aikansa kulttuurihistoriaa. On sääli, että seuraavat sukupolvet eivät aina näe aikaisempien sukupolvien palvonnan kohteita.

Myönnän toki, että tunnen Hakaniemessä suurta puistatusta nähdessäni Maailman Rauha patsaan. Patsas on niin suomettunut, että häpeän kansani menneisyttä. Tosin, annoin ylen jo aikoinaan, kun patsas pystytettiin. Patsas ajaa nykyään asiansa erittäin hyvin. Se saa aikaan voimakkaita reaktioita ja tunteita, kuten taiteen pitääkin saada. Pystyttäessä, sen piti kuvata kansojen välistä ystävyyttä, mutta nykyään se muistuttaa satelliittivaltion asemaa kansainvälisessä politiikassa. Samalla se hivelee itsetuntoamme: Me pystymme elämään suomettuneen menneisyytemme kanssa. Vaikka häpeäisimme sitä, niin emme ainakaan peittele.

Kaksinaismoralismi kunniaan

Onko ahdasmielisyyden kääntöpuolena yhteiskunnan kaikkia tasoja näennäisesti rapauttava kaksinaismoralismi? Ovatko liian tiukat moraalisäännöt vääristäneet näkemyksemme oikeasta ja väärästä? Ja voiko moraalisiin kysymyksiin edes vastata elämättä tilanteita, joissa kysymys kaksinaismoralismista syntyy?

Jo lapsuudessa opimme kultaisia sääntöjä ja moraalisia ohjenuoria. Ne luovat turvaa ja ovat kuin käsi kädessämme pimeällä tiellä. Aikuiseksi kasvaminen alkaa, kun huomaamme, että moraalinvartijamme murskaavat kaiken opettamansa ja enemmänkin.

Seuraavassa vaiheessa kehitämme kauniin illuusion siitä, minkälaisten arvovalintojen mukaisessa maailmassa haluamme elää. Kuvittelemme jopa, että moraaliset arvomme ovat omia valintoja. Usein miten ne kuvaavat kuitenkin ahdasmielisen yhteiskuntamme keinotekoisia normeja ja edustavat pahimmillaan ohimeneviä trendejä.

Älkääkä käsittäkö väärin, seison vankasti omien moraalisten valintojeni takana ja puolustan viimeiseen asti tasa-arvoista, ihmisoikeuksia kunnioittavaa länsimaista liberalismiani. Väitän kuitenkin, että moraali estää (ainakin osittain) kyseenalaistamisen, vapauden ja kasvun uuteen.

Uskon, että parhaimmillaan kaksinaismoralistiset kokemukset vievät yhteiskuntaamme eteenpäin.  Ne luovat uusia trendejä ja jopa normeja, jotka vievät meitä kohti puhtaampia kokemuksia. Ne voivat avata ovia, joiden takana on maailma, josta emme uskaltaneet uneksiakaan. Onko todellista viisautta lopulta se, että ymmärtää moraalisen käyttäytymisen mahdottomuuden ja armahtaa itsensä?

Ahdasmielisyydestä minä huudan sinua, Herra

Ajellessani muutama päivä sitten kotiin, kuuntelin radiosta toimittajien analyysiä Raptorin ”Ou Beibi” kappaleesta. Toimittajat ihmettelivät, miten yli 20 vuotta sitten on voitu tehdä tällaista musiikkia, joka jopa nykyään olisi tavallisten normien vastainen. Sain sellaisen kuvan, että tämä aika olisi toimittajien mielestä mielipideilmastoltaan vapaamielisempi.

Jo se, että asiaa pitää nykyään päivitellä ja ihmetellä, osoittaa tilanteen olevan täysin päinvastainen.  Internetin mukana tuoma informaatioähky ei ole muuttanut ajatusmaailmaamme vapaamielisemmäksi, vaan se on tuonut mukanaan uusia itsesensuurinormeja. Kaikki otetaan tosissaan ja kujeilulle ei anneta tilaa. Kun laulussa kerrotaan: ”otetaan faijasi mukaan kimppaan, olenhan jo kyllästynyt pelkkään pimppaan…” asia käsitetään kirjaimellisesti ja kuvitellaan tapahtuma todellisena. Kappaleen ilmestyessä ihmeteltiin enemmään rytmin uutta beatia ja sanat käsitettiin vain vitsinä, jota ei ollut tarkoitus ottaa tosissaan eikä varsinkaan toteuttaa.

Olemme matkalla syvemmälle ja syvemmälle ahdasmielisyyden maailmaan. Se, että sukupolvellamme on paremmat ja tehokkaamat raskauden ehkäisykeinot, ei tee meistä sen vapaamielisempiä. Uskokaa tai älkää, niin aikaisemmat sukupolvet ovat harrastaneet villiä seksiä, 70- luvun alussa Suomessa oli suurempi huumeongelma kuin nyt ja Weimarin tasavallassa homoseksuaalisuus oli vapaamielisempää kuin vihreitten puoluekokouksessa.

Olisi todella mielenkiintoista seurata sitä keskustelua, mikäli Hugo Simberg maalaisi Tampereen tuomiokirkon freskot tässä ajassa. Aikoinaan keskustelua, ihmettelyä, päivittelyä ja pahennusta aiheutti katossa oleva käärme

Sekä kuoleman puutarha

Lehterin kaidetta kiertävä fresko köynnöksenkantajat, jossa 12 alastonta pikkupoikaa kannattaa ruusuköynnöstä, aiheutti huomattavasti lievempää pahennusta.

Pahennuksesta huolimatta freskot maalattiin ja ne sai säilyä seinällä taiteilijan näkemyksen mukaisesti. Eikä taiteilijaa syytetty tai tuomittu oikeudessa.

Vaikka freskoja ihaillaan nykyään symbolismin merkkipaaluna, niin uskallan väittää, että nykyisen pedofiilikäsitysten mukaan alastomia pikkupoikia ei voi piirtää uusina tuotoksina kirkon seinään. Voi tulla vielä aika, jolloin freskoa vaaditaan poistettavaksi epäsiveellisyyteen viitaten. Elämme kovia aikoja, mutta voi olla että kovemmat ajat ovat vielä edessä.

Mene nukkumaan

Minulla on ollut paljon aikaa miettiä käsitystäni Jumalasta, mutta keskellä kriisiäni en ole ollut ollenkaan kiinnostunut miettimään teologisia näkemyksiäni. Tunsin saavuttaneeni sellaisen toivottomuuden ja epätoivon tilan, että en nähnyt mitään muuta vaihtoehtoa kuin lähestyä Jumalaa avun toivossa.

"Maailmankaikkeudessa on paljon suuria ja merkittäviä asioita, joiden puolesta haluaisin rukoilla. Tänään Jumalani, tulen kuitenkin pienen elämäni kanssa luoksesi. Pahoittelen, etten ole aiemmin puhunut tästä sinulle, mutta olen pahassa pulassa"

 Se ajatus sai minut itkemään entistä enemmän. Jumala antoi minun koota itseni, jotta pystyin jatkamaan. "En ole erityisen hyvä rukoilemaan, kuten tiedät. Mutta voisitko olla kiltti ja auttaa minua? Tarvitsen epätoivoisesti apuasi ja opastustasi." Ja niin se rukous supistui yhteen pyyntöön  - Ole kiltti, kerro mitä minä teen - jota hoin uudestaan ja uudestaan. En tiedä kuinka monta kertaa anelin. Tiedän vain, että rukoilin kuin joku, joka anelee henkensä edestä. Ja itkin aivan lohduttomasti. Kunnes aivan yllättäen huomasin, etten enää itkenyt. Surkeuteni oli imaistu minusta ulos. Nostin otsani lattiasta, nousin ihmeissäni istumaan ja mietin, että näkisinkö jonkin jumalallisen olennon, joka oli saanut itkuni loppumaan. Mutta ei siellä ketään ollut, olin yksi. Hiljaisuus oli niin ainutkertaista, etten halunnut edes hengittää ulos, koska pelkäsin säikäyttäväni sen pois. En tiedä milloin olisin kokenut niin rikkumatonta rauhaa.

Sitten kuulin äänen, oman ääneni, se kuului sisältäni. Koskaan ennen ääneni ei ollut kuulostanut siltä. Se oli minun ääneni, mutta se oli täysin tyyni, täynnä viisautta ja myötätuntoa. Siltä ääneni varmasti kuulostaisi, jos olisin joskus kokenut elämässäni rakkautta ja varmuutta samaan aikaan. Miten edes voisin kuvailla siitä äänestä huokuvaa lempeyttä, kun se antoi minulle vastauksen, joka sinetöi uskoni johonkin jumalalliseen. Ääni sanoi: Mene nukkumaan.

Oli päivänselvää, etten voinut tehdä siinä tilanteessa mitään muuta. Mitään muuta vastausta en olisi hyväksynyt. En olisi luottanut voimakkaaseen jylisevään ääneen, joka olisi sanonut, että etsi elämällesi tarkoitus. Se ei olisi ollut todellista viisautta. Todellinen viisaus antaa kulloiseenkin hetkeen sopivan ainoan mahdollisen vastauksen ja sinä yönä nukkumaan meneminen oli ainoa mahdollinen vastaus."Mene nukkumaan, sillä sinun ei tarvitse tietää lopullista vastausta nyt yhdeltä aamuyöllä. Mene nukkumaan, sillä nyt sinun ei tarvitse muuta kuin levätä ja pitää itsestäsi hyvää huolta. Mene nukkumaan, jotta olet riittävän vahva jaksaaksesi, kun myrsky tulee. Ja myrsky on tulossa, mutta ei tänä yönä. Mene nukkumaan."

Sitä, mitä sinä yönä tapahtui, kutsuisin uskonnollisen keskustelun avaukseksi. Avoimen ja tutkiskelevan dialogin ensimmäisiksi sanoiksi - dialogin, joka vei minut sinä yönä hyvin lähelle Jumalaa.

Ammutaanhan hevosiakin

Aamuinen uutinen Susanah Yorkin kuolemasta palautti mieleen elokuvan They Shoot Horses, Don’t They? Näin elokuvan ensimmäisen kerran kesken kiihkentä kasvukauttani ja sen vaikutuksia ei voi kiistää nykyiseen maailmankatsomukseeni. Eli kaikkia mieleni outouksia ei voi laittaa geneettisen perimän ja kasvatuksen syyksi. Mukana on siis omiakin valintoja.

Vaikka elokuva on yli 40 vuotta vanha ja se kuvaa 80 vuoden takaista tilannetta, niin draamakuvaus ei ole vanhentunut. Tapahtumat sijoittautuvat suuren laman aikaiseen taloudelliseen hätään ja ihmisen häikäilymättömyyteen käyttää muita surutta hyväksi. Tarinan kulissina toimii maratontanssikilpailu, jossa kilpailun häviäjät saavat osallistua vain viihteen tekemiseen. Tosin tässä tarinassa voittajaakin viilataan linssiin. Kun nykyistä tosiTV formaattia vertaa 80 vuoden takaiseen maratontanssikilpailuun, ei voi kuin hämmästellä rahastusprosessin samankaltaisuutta. Mikään ei ole muuttunut ihmisen kulttuurihistorian aikana; Aina on huijareita, huijattavia ja tyydytystään peittävää yleisöä.

Elokuvan loppukohtaus on jättänyt tajuntaan ikuisen muistijäljen. Jo se oli kiehtovaa, ettei Hollywood tuotantoon tullut perinteistä onnellista loppua. Mutta suurempi arvoitus on miehen motiivi auttaa naista. Oliko taustalla vilpitön rakkaus vai laman aiheuttama ihmishengen arvon inflaatio?  Vai oliko kaveri yksinkertaisesti tyhmä?  No, joka tapauksessa elokuvakin perustuu kirjoitettuun fiktioon, joten kannattaako motiiveja analysoida.