Mene nukkumaan

Minulla on ollut paljon aikaa miettiä käsitystäni Jumalasta, mutta keskellä kriisiäni en ole ollut ollenkaan kiinnostunut miettimään teologisia näkemyksiäni. Tunsin saavuttaneeni sellaisen toivottomuuden ja epätoivon tilan, että en nähnyt mitään muuta vaihtoehtoa kuin lähestyä Jumalaa avun toivossa.

"Maailmankaikkeudessa on paljon suuria ja merkittäviä asioita, joiden puolesta haluaisin rukoilla. Tänään Jumalani, tulen kuitenkin pienen elämäni kanssa luoksesi. Pahoittelen, etten ole aiemmin puhunut tästä sinulle, mutta olen pahassa pulassa"

 Se ajatus sai minut itkemään entistä enemmän. Jumala antoi minun koota itseni, jotta pystyin jatkamaan. "En ole erityisen hyvä rukoilemaan, kuten tiedät. Mutta voisitko olla kiltti ja auttaa minua? Tarvitsen epätoivoisesti apuasi ja opastustasi." Ja niin se rukous supistui yhteen pyyntöön  - Ole kiltti, kerro mitä minä teen - jota hoin uudestaan ja uudestaan. En tiedä kuinka monta kertaa anelin. Tiedän vain, että rukoilin kuin joku, joka anelee henkensä edestä. Ja itkin aivan lohduttomasti. Kunnes aivan yllättäen huomasin, etten enää itkenyt. Surkeuteni oli imaistu minusta ulos. Nostin otsani lattiasta, nousin ihmeissäni istumaan ja mietin, että näkisinkö jonkin jumalallisen olennon, joka oli saanut itkuni loppumaan. Mutta ei siellä ketään ollut, olin yksi. Hiljaisuus oli niin ainutkertaista, etten halunnut edes hengittää ulos, koska pelkäsin säikäyttäväni sen pois. En tiedä milloin olisin kokenut niin rikkumatonta rauhaa.

Sitten kuulin äänen, oman ääneni, se kuului sisältäni. Koskaan ennen ääneni ei ollut kuulostanut siltä. Se oli minun ääneni, mutta se oli täysin tyyni, täynnä viisautta ja myötätuntoa. Siltä ääneni varmasti kuulostaisi, jos olisin joskus kokenut elämässäni rakkautta ja varmuutta samaan aikaan. Miten edes voisin kuvailla siitä äänestä huokuvaa lempeyttä, kun se antoi minulle vastauksen, joka sinetöi uskoni johonkin jumalalliseen. Ääni sanoi: Mene nukkumaan.

Oli päivänselvää, etten voinut tehdä siinä tilanteessa mitään muuta. Mitään muuta vastausta en olisi hyväksynyt. En olisi luottanut voimakkaaseen jylisevään ääneen, joka olisi sanonut, että etsi elämällesi tarkoitus. Se ei olisi ollut todellista viisautta. Todellinen viisaus antaa kulloiseenkin hetkeen sopivan ainoan mahdollisen vastauksen ja sinä yönä nukkumaan meneminen oli ainoa mahdollinen vastaus."Mene nukkumaan, sillä sinun ei tarvitse tietää lopullista vastausta nyt yhdeltä aamuyöllä. Mene nukkumaan, sillä nyt sinun ei tarvitse muuta kuin levätä ja pitää itsestäsi hyvää huolta. Mene nukkumaan, jotta olet riittävän vahva jaksaaksesi, kun myrsky tulee. Ja myrsky on tulossa, mutta ei tänä yönä. Mene nukkumaan."

Sitä, mitä sinä yönä tapahtui, kutsuisin uskonnollisen keskustelun avaukseksi. Avoimen ja tutkiskelevan dialogin ensimmäisiksi sanoiksi - dialogin, joka vei minut sinä yönä hyvin lähelle Jumalaa.