Norjassa on kuulemma hiihtokilpailut. Siellä jaetaan taas kultaa, hopeata ja pronssia. Osansa kunniamaininnoista saavat myös hyvän yrityksen tehneet häviäjät. Suomalaisten tavoitteet asetataan pistesijoille ja mitali olisi kiva bonus. Voittoa pelätään ja samalla pelätään sen mukana tulevaa ahdistusta ja kateutta. Ihan ymmärrettävää. Kuka nyt haluaisi menestystä, jos kylkiäisenä saa vain paskaa.
Esimerkkinä voittajan tuskasta on Putous-sarjan sketsihahmokilpailu. Munamies meni ja voitti. Viikkoakaan ei mennyt, kun kaverin luoman hahmon viihteellisyysarvo nollataan. Tällä kertaa asialla ei yksin ollut lehdistö, vaan hyvää taustatulea antoi munantuottajat. He närkästyivät, kun eivät saaneet hahmoa ilmaiseksi mainoskäyttöön. Kostona menivät julkaiseen keskeneräisten liikeneuvottelujen aihioita. Aion boikotoida munaa ainakin toistaiseksi…makaroonilaatikkoon olis kiva keksiä jokin muu sitkoaine..
Kuka on todellinen voittaja? Onko taitoluistelussa Kiira parempi, koska hän tekee paremman tilin, vai Laura, koska hänellä on mestaruus? Mikä siis on voiton mitta? Minua huomattavasti fiksumpi henkilö on sanonut: "Voittajia ovat yleensä häviäjät, koska he yrittävät vielä kerran. "
Mitä mä tässä mietin. En ole yhtään sen parempi. En ole mikään voittajatyyppi. Mielenkiinto katoaa nopeasti, ellen ole reilusti keskitasoa parempi. En ole valmis tekemään töitä voiton eteen, vaan kaikki pitää tulla ilmaiseksi. Mutta toisaalta, mikäli baarivisan ensi palkinto on neljä isoa ja toinen palkinto myös neljä isoa, niin kyllä ne voitto-oluet aina maistuvat paremmalta.
Miksi siis valitsin tällaisen aiheen…Ainoastaan hakeakseni henkistä yliotetta nettipalaamiseen. Minut on sysätty syrjään valtaistuimeltani. Olen nyt taas valmis uusiin voittoihin ja pettymyksiin. Kohti äärentöntä ja sen yli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti