Ihanaa, kun kanssakirjoittajani on löytänyt poliittisen kodin. Itse en ole vielä päässyt niin pitkälle, joten otin ulkoisia apuvälineitä avukseni. Vaalikoneet, nuo internetin mukanaan tuomat valinnan helpottimet, valtasivat hetkeksi poliittisen aktivisuuteni.
Katsoin siis, millainen ihminen jakaa mielipiteeni. Laitoin kriteeriksi elämäni nykyisiä perusarvoja: Eutanasian, abortin, ydinvoiman ja turkistarhauksen puolesta. Armeija on ihan kiva paikka, pääsee peräkammarin pojatkin äidin helmoita pois. Vähemmistökiintiöt loukkaavat kaikkien osaamista. Suur-Helsinki/Tampere vois olla ihan kiva juttu. Kirkkoa ei tarvitse naittaa valtioon. Kunnallisia palveluita vois kilpailuttaa. Jani Toivola ja Päivi Räsänen ovat kumpikin metsässä. Kehitysmäärärahat ovat nykyaikaista kolonialismia.
Lisäksi vedin hieman kotiin päin ja halusin etuuksia itseni kaltaisilleni ihmisille: Autoileville, tupakoiville, alkoholia juoville, ansiotyössä käyville, pääomatulottomille, perheellisille ja asuntovelallisille. En siis nähnyt ns. pienen ihmisen etua
Täytin kolmen suurimman median vaalikoneet perusarvoni mielessä. Ja lopputulos oli järkytys. Jokainen vaalikone ehdotti minulle samaa kristillisdemokraattia!
Tunnen itseni ja tiedän kuinka sairaita ajatuksia päässäni liikkuu. Jos joku ehdokas on samaa mieltä kanssani, niin sen pitää olla aika pervo. Siksi en ole aivan vakuuttunut, että juuri vaalikoneen suosittelema henkilö olisi oikea ehdokas edustamaan kansaa, ei edes minua.
Siispä teen äänestyspäätökseni vanhaan tapaan, luotan fiilispohjan tunteeseen ja unohdan järkisyyt. Sillä tavoin ne muutkin äänestää.
