Asiat riitelevät, eivät ihmiset - paskapuhetta. Riidassa riitelevät aina ihmiset, ei kai se mikään riita muuten olisi. Ja riitely on parhaimmillaan välittämistä - keskustelu, joka kannattaa käydä.
Itse olen harrastanut riitelyä sen kaikissa muodoissa; olen ollut ilkeämielinen nalkuttaja, ovia paiskova räyhääjä, marttyyri, itkevä urhi, järkevä argumentoija, vittuilija, manipuloija, vastuunvälttäjä ja valehteleva paskiainen. Draamankaareni ennustettavuus on edelleen yllättävän heikko.
Nuorempana olin tyyliltäni harkitsemattoman äkkijyrkkä. Vastapuoli tainnutettiin keinolla millä hyvänsä. Minulle oli hirvittävän tärkeää kuka riidan aloitti. Se, joka sen aloitti, jumaliste sen myös lopetti. Väkivaltaa en kuitenkaan harrastanut.
Nykyään olen tavoitehakuinen. Odotan vastapuolelta selkeää vastusta - haastetta ja vastausta hätähuutooni. Luontevimpana koen syyllistäjän roolin, vaikka pyrinkin välttämään tyrmäämistä. Pahinta on olla ansaitun vihan kohteena. Kuinka kammottavaa onkaan nousta oman noloutensa yläpuolelle ja kantaa vastuu teoistaan.
Maailmassa on sekin ihmisryhmä, joka ei alennu riitelemään ollenkaan. Minulle se on pahin hylkäämisen muoto. Kun toinen kääntää selkänsä, ei mitään toivoa enää ole.
Riitelemistä pelätään aivan turhaan. Sehän on keskustelua tärkeistä asioista. Siinä paljastetaan oma riittämättömyys, avuttomuus ja pelot. Hyvä riita on mahdollisuus avoimmuuteen ja yhteiseen kasvuun. Se voi olla kaunein rakkaudentunnustus. Mikä maailmassa on parempaa kuin riidan jälkeinen tajunnanräjäyttävä seksi, anteeksiantaminen ja halaus?
Viereltäni löytyy aina tilaa sille, joka saa aikaan kunnon tappelun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti